PIENRYHMÄKOTI NUMMENLINNA
Pienryhmäkotimme sijaitsee Kellokosken kylässä Tuusulassa. Kellokoskelta löytyvät tarvittavat peruspalvelut kuten terveyskeskus, hammaslääkäri, ala-aste, yläaste ja lukio sekä kirjasto, posti, kauppoja ja nuorisotilat. Lisäksi Kellokoskella on suhteellisen monipuoliset harrastusmahdollisuudet; mm. tanssia, jalkapalloa, jääkiekkoa ja kädentaitoja sekä kaksi uimarantaa.
Kellokosken palveluiden lisäksi Järvenpään keskustan läheinen sijainti (4km) tarjoaa monipuoliset harrastusmahdollisuudet ja tarvittavia palveluita myös mm. erikoissairaanhoidon piiristä. Pienryhmäkotimme on helposti tavoitettavissa julkisilla kulkuneuvoilla, kuten junalla tai linja-autolla.
TILAT
Pienryhmäkoti toimii vuonna 1990 rakennetussa talossa. Tilat jakautuvat kolmeen kerrokseen, jossa jokaisessa on tarvittaessa mahdollisuus omaan rauhaan makuuhuoneiden lisäksi. Taloa ympäröi iso, suojaisa, peltoon rajoittuva piha. Pihapiirimme tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia harrastamiseen tai muuten vaan oleiluun. Pihaltamme löytyy mm. tekonurmikenttä, tramboliini, frisbee-golf, kasvihuone ja viihtyisä pergola, jossa on mukava viettää yhteistä aikaa grillaillen ja istuskellen.